tiistai 15. lokakuuta 2019

TURNAUSRAPORTTI


SB Luja - Alku 4-10
Tiiviit kolme hyökkäyskenttää vyöryivät pälkäneläisten yli pyörremyrskyn lailla tehokkaan viimeistelyn siivittämänä niin ylivoimalla kuin tasaviisikoin. Alku esitti venymiskykyään ja peliasennetta selvittämällä usean pelaajan alivoimat ja pienen kaukalon aiheuttamat pomppivat harhasyötöt takaiskuitta. Ottelun näyttävimmät onnistumiset olivat ehdottomasti Aki Siika-Ahon avausosuma punaisissa,joka syntyi kokokentän kuljetuksen päätteeksi,sekä Toni Vesalan polvialastulolla viimeistelty voimalämäri.
Antti Takala 3+1
Anssi Alasentie 2+1
Tuomas Mäntylä 1+2
Vesa Hyytiäinen 1+1
Mikko Syrjälä 0+2
Miikka Rantanen 1+0
Toni Vesala 1+0
Aki Siika-Aho 1+0
Timo Peltonen 0+1
Timo Mäkinen 0+1
Mikko Helin (21 torjuntaa)
----
Alku – Ilves III 2-6
Kauden kolme ensimmäistä otteluaan hävinnyt Ilves III oli tehnyt kotitehtävänsä huolella ja seurannut ensimmäisestä ottelusta Alun aseet ja kompastuskivet, koska keskialueelle aseteltu sumppu oli tyrmäävä muuri hitaille lähdöille eikä avauspeli lähtenyt rullaamaan oikein missään vaiheessa vaaditulla tavalla. Aiemmista kausista selkeästi nuorentuneet tupsukorvat onnistuivat murtaa Alun flegmaattisen ja haluttoman puolustuksen vieden maalintekotilanteet selvin numeroin, viimeistelystä puhumattakaan.
Antti Takala 2+0
Anssi Alasentie 1+1
Vesa Hyytiäinen 0+1
Eetu Mattila 0+1
Timo Peltonen 0+1
Mikko Helin (14 torjuntaa)
----
Sarja jatkuu 2.11. Hämeenlinnan Nummikeskuksessa. Tällöin vastaan asettuvat LeTo Lempäälästä ja LäySä Läyliäisistä.





lauantai 12. lokakuuta 2019

TÄNÄÄN TURENKI!


Alun sarjapelit jatkuvat jäätelötehtaan varjoissa Turengissa viime kauden keskikastiin kuulunutta SB Lujaa ja toisessa Sisä-Suomen lohkossa nousukarsintapaikkaa hätyytellyttä Ilves III vastaan. Kyseiset joukkueet hävisivät ensimmäisessä turnauksessa muita vastaan pelaamansa ottelut ja keskinäisessä mittelössä Luja vei pidemmän korren 9-5 numeroin.
Kaikkia syksyisiä lastentauteja ei ole pystytty selättämään ja loukkaantumisista johtuen sairastuvalla odottelee vielä useampi mies rivistä, mutta silti kokoon saadaan kolme täyttä ja iskukykyistä hyökkäysvitjaa, kun taas puolustuspään hieman kokeellinen koostumus joutuu kunnolla koetukselle.
KOKOONPANO
Oras - Vesala - Peltonen
Takala - Mäntylä – Hyytiäinen
M.Rantanen - Mäkinen - Lundström
Syrjälä - Hakala
Alasentie - Siika-Aho
Mattila
Helin
P.Rantanen



TURNAUSRAPORTTI - Kelpo avaus vajaa miehisenä

Alku – Vincemus 5-8
Hieman vajaalla ja kovin varamiehisenä matkaan lähtenyt Alkulauma suoriutui sarjakauden avauksesta kelvollisella arvosanalla taistellessa hämeenlinnalaisia vastaan tasaväkisesti mutta hetkittäin hieman hapuille. Nopean avausmaalin jälkeen suunta vaihtui ripeästi Vincemuksen siirtyessä reilussa kolmessa minuutissa neljällä peräkkäisellä maalilla johtoasemaan, mutta tästä ryhdistynyt Alun paineli tasoihin ja ohi ennen päätöserää. Viimeisellä kolmanneksella vanhat liigajyrät kuitenkin onnistuivat vääntämään tarvittavat osumat uuteen johtoasemaan ja pystyivät pitämään pintansa päätössummeriin asti. Täksi kaudeksi muuttunut tehokas peliaika muuttaa pelitapahtumia merkittävästi monella tapaa suotuisammiksi pelaajien ja järjestäjien kannalta, sillä 1,5 tunnin varaus ottelua kohti mahdollistaa aiempaa paremman mahdollisuuden alkuveryttelyyn eikä viiden ottelun pituiset turnauspäivät veny mahdottoman pitkiksi.
Anssi Alasentie 1+1
Vesa Lundström 0+2
Jose Suonpää 1+0
Jose Oras 1+0
Akseli Kultanen 1+0
Miikka Rantanen 1+0
Vesa Hyytiäinen 0+1
Timo Peltonen 0+1
Antti Seppänen (Ei tilastointia)
----
Snipers – Alku 2-6
Päivän toisessa koitoksessa vastaan asteli sarjanousija Hämeen Snipers, joka ennakkoasetelmien mukaisesti osoittautui selkeäksi haastajajoukkueeksi. Alku aiheutti suhteellisen helpolla rutiinipelillä ponnettomalle Snipersille päivän toisen tappion, eikä ottelu tarjonnut juurikaan sykähdyttäviä hetkiä. Tärkeä päänahka ja pistetili auki, tästä on hyvä jatkaa kahden viikon kuluttua Janakkalassa.
Jose Oras 2+0
Mikko Syrjälä 1+1
Anssi Alasentie 0+2
Vesa Hyytiäinen 1+0
Timo Mäkinen 1+0
Miikka Rantanen 0+1
Jose Suonpää 0+1
Antti Seppänen (Ei tilastointia)





SARJA-AVAUS NUMMIKESKUKSESSA!

Nummikeskus Hämeenlinnassa tulee kauden mittaan varsin tutuksia Alulle sillä pelattavista yhdeksästä turnauksesta peräti viisi pelataan kyseisessä paikassa. Pitkäaikaiset loukkaamiset ja sairastelut rasittavat melkoisesti päivän kokoonpanoa, mutta matkaan lähdetään silti toiveikkaana haastamaan paikallisia Vincemusta ja Sniperssia. Pitkän linjan alatasojyrä Vincemuksen kanssa Alulla oli viime kaudella tiukkoja ja tasaisia vääntöjä joissa voitot jakautuivat tasan. Loppusuoralla Vincemus nousi keskinäisten otteluiden maalierolla ansiosta Alun edelle sarjataulukon kolmanneksi. Aiemmilta vuosilta tuttu Hämeen Snipers on tämän kauden sarjanousija nelosesta. Eetu Mattila tekevät ensiesiintymisensä punanutuissa ja heti isoa roolia luvassa toisena sentterinä.

KOKOONPANO
Hyytiäinen - Mäkinen – J.Suonpää
Oras – Mattila - Peltonen
M.Rantanen – X - Lundström

Syrjälä – Suvanto
Kultanen – Alasentie

Seppänen
P.Rantanen